Mozaikin erikoisosaamista ovat mosaiikkibetonin hiontojen ja korjausten ohella myös mosaiikkibetonin paikallavalut. Lisäksi hoidamme turvallisesti betonilattioiden ja muiden lattioiden purkutyöt. Tarjoamme palveluitamme sekä Helsingissä että muualla Suomessa. Mikäli etsit mosaiikkibetonin valujen vankkaa osaajaa, soita meidät paikalle! Hoidamme valut ja purut yli kymmenen vuoden kokemuksella.
Paikallavalut pitkällä kokemuksella
Paikallavalulla voimme luoda uusia, korjata vanhoja sekä entisöidä mosaiikkibetonipintoja. Valu on hyvä keino korjata esimerkiksi tiettyjä kohtia lattioissa tai portaissa.
Mosaiikkibetonimassalla korjataan tavallisesti melko laajoja alueita tai valetaan kokonaan uutta. Esimerkiksi taloyhtiöiden tuulikaapit ja mattosyvennykset ovat meille yleisiä työkohteita. Paikallavalua käytetään paljon sekä saneerauskohteissa että uudisrakennuksissa.
Hoidamme paikallavalut vankalla ammattitaidolla ja tiedämme, että työ vaatii perusteellisen pohjatyön. Pohja listoitetaan, ja mosaiikkibetoni valetaan ruutuihin. Näin valuun ei synny halkeamia.
Monipuolinen mosaiikkibetoni
Mosaiikkibetoni on monipuolinen ja helppohoitoinen materiaali. Se sopii valettavaksi esimerkiksi portaisiin tai lattiaksi. Me toteutamme valutyöt ammattitaidolla.
Mosaiikkibetoni kestää aikaa ja käyttöä, ja sitä on helppo pestä, vahata, korjata ja hioa. Pienet naarmut ja kolhut eivät tuhoa pintaa, vaan hionnalla ja korjauksilla pinnasta saa helposti kuin uuden. Pinnan huoltamiseen kannattaa satsata.
Me toteutamme kaikenlaiset mosaiikkibetoniin liittyvät työt koko Suomen alueella. Annamme mielellämme myös lisätietoa mosaiikkibetonin eduista ja käytöstä!
Lattioiden purkutyöt turvallisesti
Haluatko purkaa vanhan betonilattian ja valaa tilalle uuden? Me hoidamme lattioiden purut turvallisesti.
Hoidamme purkutyöt muillekin kuin betonilattioille. Kysy meiltä lisätietoja purettavista lattiamateriaaleista! Esimerkiksi muovimattojen ja parkettien purkamiset toteutamme kätevästi toivomassasi aikataulussa.
Palveluihimme lukeutuvat niin mosaiikkibetonin paikallavalut kuin lattioiden purutkin Helsingissä ja koko Suomen alueella. Tulemme mielellämme kartoittamaan kohteen ja teemme tarjouksen, ota yhteyttä!